sunnuntai, joulukuu 16, 2018
Etusivu > Artikkelit > Työt alkuun loppukesästä Kimolan kanavalla – rahat valtion lisäbudjettiin
ArtikkelitKimolan kanava

Työt alkuun loppukesästä Kimolan kanavalla – rahat valtion lisäbudjettiin

Kimolan kanava -hankkeen valtionosuuteen ehdotetaan lisäystä yhteensä 5,2 miljoonaa euroa. Lisäys johtuu ennakoitua suuremmista rakennuskustannuksista.
Hallitus neuvotteli tiistaina 29. toukokuuta vuoden 2018 ensimmäisestä lisätalousarvioesityksestä. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle torstaina 31. toukokuuta.
Aikaisemmin Iitti, Heinola ja Kouvola ovat hyväksyneet omalta osaltaan kanavahankkeen lisäkustannukset, mikäli valtio osaltaan hyväksyy menojen kasvun.
Projektipäällikkö Harri Liikanen Liikennevirastosta ei osaa vielä sanoa töiden aloituspäivää.
– Sopimukset saadaan tehdä vasta sitten, kun lisätalousarvio on virallisesti astunut voimaan eduskunnan päätöksen jälkeen. Nyt voidaan ryhtyä töiden aloittamista valmistelemaan. Loppukesään se aloitus kuitenkin menee, Liikanen sanoo.

One thought on “Työt alkuun loppukesästä Kimolan kanavalla – rahat valtion lisäbudjettiin

  1. Minä

    Saadaanko kanavan alapuolelle venelaitureita. Vai pitääkö veneet edelleen ajon jälkeen viedä omaan pihaan. Mitenkäs se Pilkanmaan laituri. Saadaanko se takaisin vai viekö lokit voiton lopullisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *