maanantai, marraskuu 19, 2018
Etusivu > Artikkelit > Harvinaista herkkua uudesta tilapuodista
Artikkelit

Harvinaista herkkua uudesta tilapuodista

Kuva: Elisa Ahtiainen (oik.) avaa Mettipolulle tilapuodin, josta saa vuohituotteita, vihanneksia ja käsitöitä, jatkossa myös omien kanojen munia. Vuohia on tällä hetkellä vajaat 70. Vesa Ahtiainen sanoo joutuneensa rakentamaan esteitä, etteivät kilit karkaa kallion yli metsään.

Jaalassa vietettiin 28.7. uuden tilapuodin avajaisia. Mettipolun Pukki & Porkkana tuo tarjolle harvinaisempaa vuohenlihaa. Vuohenmaitotuotteita ei ainakaan aluksi ole hyllyssä.

– Pukkikilit ovat olleet eräänlainen ongelma vuohenkasvattajille, niillä ei ole ollut käyttöä samalla tavoin kuin kuttukileillä. Vuohenlihan menekki on ollut Suomessa pientä ja pukkikilejä joudutaan lopettamaan paljon, tilapuodin yrittäjäksi ryhtynyt Elisa Ahtiainen kertoo.
Hän sanoo ottaneensa kymmenkunta vuotta sitten aluksi kaksi lemmikkipukkia ja siitä se sitten lähti laajenemaan.
– Kun tässä oli navetta tyhjillään, ajattelin ottaa muutaman lypsävän. Vuohenmaidon tuottaminen kannattavasti vaatisi kuitenkin semmoisen 500 vuohen pitämistä, Ahtiainen sanoo. Suomessa vain Juustoportti ostaa vuohenmaitoa.
Vuohenmaitoa ei siis myyntiin tule, sitä lypsetään toistaiseksi vain perheen omaan käyttöön.

Riistamainen maku

Suomen Vuohiyhdistyksen mukaan vuohenliha on erittäin maukasta ja laadukasta. Se on riistamainen, vähärasvainen ja käy kaikkeen ruoanlaittoon.
– Se ei muistuta ollenkaan lampaan lihaa. Meidän Vesan mielestä se muistuttaa maultaan naudanlihaa. Avajaisiin koitetaan saada maistiaisiakin, Elisa Ahtiainen lupaa.

Lihan ja makkaran lisäksi tilapuotiin on tulossa vuohenmaitosaippuaa ja myöhemmin vuohentaljoja. Vihanneksia ja Pusan jäätelöä sekä käsitöitä on myös myynnissä. Tikkunekutkin pääsevät hyllyyn. Ostoksia miettiessä voi hörpätä kahvit.

Vuohien lisäksi tilalta löytyy myös kanoja ja pari hanhea ihailtavaksi.
– Vuohien pitäminen vaatii hyvän, ehkä vähän kieroutuneen huumorintajun ja pitkän pinnan, Elisa Ahtiainen nauraa. Toisaalta hän sanoo, että vuohet ovat vieneet sydämen ja ihmisen paras ystävä on – vuohi.

2 thoughts on “Harvinaista herkkua uudesta tilapuodista

  1. Veijo Tervonen

    https://goo.gl/maps/c9Gk5BiYtfH2

    Tuosta linkistä löytyy Mettipolku. Kääntyy Kimolantieltä vasemmalle kirkolta Kimolaan päin mentäessä, mutkan kohdalta. Jonkin matkaa näkötornille johtavan Mettikyläntien liittymästä.

  2. Marja Toiviainen

    Näin kesäjaalalaisena kysyisin, missä on Mettipolku?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *