maanantai, marraskuu 19, 2018
Etusivu > Artikkelit > Polttoaineen jakelu toimisi parhaiten Kimolassa
ArtikkelitKimolan kanavaUutiset

Polttoaineen jakelu toimisi parhaiten Kimolassa

Kuva: Kaavoitus ja venesatamat kiinnostivat yleisöä Virtakiven keskustelutilaisuudessa.

Voikkaan Virtakiveen on kaavoitettu veneiden polttoaineen jakeluasema, jonka toteuttamiselle ei kuitenkaan välttämättä ole käytännössä edellytyksiä. Virtakiven satama-alue sijoittuu Kouvolan Vesi Oy:n Pilkanmaan pintavesilaitoksen suojavyöhykkeelle. Polttoaineen jakeluasemalle varatulle alueelle Virtakiveen saa sijoittaa vain vesiliikennettä palvelevan polttoaineen jakeluaseman.

– Koska kyseeseen tulisi vain osan vuodesta eli veneilykauden toimiva polttoaineen jakelu, voi olla haastavaa löytää yritys, joka lähtee investoimaan jakeluasemaan. Sen sijaan jos ajatellaan Kimolaa, jossa jakeluasema voisi palvella myös maantieliikennettä, tilanne on erilainen, kaavoitusarkkitehti Hannu Purho toteaa.

Kouvolan kaupunki on hakenut 15.6.2018 Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vesilain mukaista lupaa Virtakiven Venerannan venesataman laajentamiseen liittyvien toimenpiteiden suorittamiselle, uusille laiturirakenteille ja niiden vaikutuspiirissä olevan alueen käyttöön, nykyisten säily-tettävien laiturien uudelleen pystyttämiselle sekä nykyisen veneväylän jatkamiselle venesatamaan. Kouvolan kaupunki on myös hakenut valmistelulupaa aloittaa Virtakiven Venerannan venesataman laajennustyöt ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista. Lupakäsittely on kesken.

Katujen ja muun julkisen ulkotilan toteuttamissuunnitelmat laatii yhdyskuntatekniset palvelut ja hyväksyy tekninen lautakunta. Rakennusluvat myöntää rakennusvalvonta, joka valvoo yhdessä rakennustarkastajan kanssa lupaehtojen noudattamista. Polttoaineen jakeluaseman sijoittaminen voi vaatia aseman koosta riippuen ympäristöluvan tai ilmoituksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *