Hartolan kylässä lähellä kotiani on hakattu aukko tienvarren metsään. Puut on katkottu kolmimetrisiksi sellupölleiksi. Tukkirekat ovat vieneet ne sellutehtaalle. Jäljelle on jäänyt mätästetty maapohja, joka siementyy tai istutetaan uudeksi metsäksi, kasvuaika 80 vuotta. Näitä aukkoja on kaikkialla Jaalassa, sillä asumme lähellä suurta puuteollisuutta.
Aukon reunalla näin jotain mielenkiintoista, jäkälän peittämän kalliokumpareen. Sillä kasvavat männynkäkkärät oli jätetty paikoilleen. Tällaiseen paikkaan kasvaneet männyt jäävät pieniksi kuivuuden ja ravinteettoman kallioperän vuoksi. Onneksi kaikki vihreät kasvit osaavat yhteyttää.
Männyt sieppaavat ilmasta neulasten ilmarakoihin hiilidioksidia, josta ne irrottavat hiilen omaan käyttöönsä. Vapautunut happi on kasveille tarpeetonta, joten se palautuu ilmaan eläinkunnan hengitettäväksi. Hiili puolestaan on tärkein kasvin solujen rakennusaine. Nämä kalliokumpareen männyt ovat rakentuneet hiilestä, joka alun perin on ollut hiilidioksidikaasussa ilman muiden kaasujen joukossa.
Kun seuraavan kerran näet tukkirekan vievän valtavaa puukuormaa Kuusaan tehtaalle tai Heinolan sahalle, muista että koko raskas kuorma on ollut tuulten kuljettamaa kaasua vielä muutama vuosi sitten. Niin, ja kaikki Jaalan suuret metsät ovat vain hiiltä, jonka kasvit ovat yhteyttäneet hiilidioksidista.
Minulla oli nuorempana lapsen usko siihen, että luonnossa kaikki on tasapainossa. Palamisessa ja tulivuoritoiminnassa ilmaan vapautunut hiilidioksidi menee kasvien yhteyttämiseen tai sitoutuu merien pohjaliejuun sedimenteiksi. Niinhän se menee, mutta…
Mutta kun mukaan on tullut ihmiskunta. Meitä on pian kahdeksantuhatta miljoonaa, jotka grillaamme makkaraa tai ajelemme autollamme mummon luo iltakahville tai heitämme takkaan lisää puita kylmenevässä talvi-illassa. Kun paljon hiiltä palaa paljoksi hiilidoksidiksi, ei kasvikunta ennätä käyttää kaikkea hyväkseen.
Vuosi vuodelta on ilmassa yhä enemmän hiilidioksidia, joka on aika hyvä kasvihuonekaasu. Kasvihuoneilmiö nimittäin lämmittää ilmakehää. Taitaa käydä niin, että vuonna 2100 Etelä-Suomen järvet eivät enää talvisin jäädy, mikä olisi suuri vahinko. Katsoin juuri Ilmatieteen laitoksen mittareista Sammatunturilta, että viime viikolla oli ilmassa hiilidioksidia 414 ppm (parts per million, eli suomeksi: ”tosi vähän mutta kuitenkin liikaa”). Näin paljon hiilidioksidia oli ilmakehässä viimeksi 650 000 vuotta sitten, että elämme taas historiallisia aikoja.
Vielä yksi tieto: Vesihöyry, se näkymätön, on vielä pahempi kasvihuonekaasu, mutta viipyy ilmakehässä vain muutamia päiviä. Hiilidioksidi kestää ilmassa satoja vuosia, ja se on ikävä juttu vielä vuonna 2120.
Kuva: Tämä mänty on imenyt juurillaan sadevettä ja kalliosta irronneita yhdisteitä ja pärjännyt ainakin sata vuotta. Se on helppo tarkistaa ikäkasvukairalla. Läpimitta on 25 cm ja korkeus 20 m. Puun rakenne on suurimmaksi osaksi hiiltä, joka on kotoisin ilmasta. Copyright Kari Tuomi
