tiistai, kesäkuu 25, 2019
Etusivu > Artikkelit > Monimuotoisuus. Monimuotoisuus. Monimuotoisuus.
ArtikkelitBlogitIlmastonmuutos

Monimuotoisuus. Monimuotoisuus. Monimuotoisuus.

Nyt riittää sananhelinä. Jokaisessa ilmastonmuutoskeskustelussa on alettu väläyttää huoli luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä. Hyvä, sillä LAJEJA ON JO HÄVINNYT metsätalouden ja muun tehostuneen maankäytön vuoksi. Mutta, ei ole kuulunut vielä sanaakaan keinoista lisätä monimuotoisuutta. Niitä on, monia, helppoja, halpoja. Lajikirjoa voi lisätä mökkirannoilla, metsissä, peltojen ja ojien pientareilla, kotipihoilla, kaupungeissa. Lumen sulaessa kerron noista keinoista.

Jos et malta odottaa, voit nikkaroida kevään kuluessa hyönteishotellin, lepakkopöntön tai tehdä lahopökkelöitä. Voit myös korvata talouspaperin kestorätillä ja take away -kahvikupin retkeilymukilla.

Esittelyblogissani kerroin, etten ole avohakkuiden mutten aina totaalisuojelunkaan puolella. Näistä voisi tulla jonkin matkaa kohti kultaista keskitietä. Haluan perustella sen nyt, sillä näkemykseni liittyy myös luonnon monimuotoisuuteen. Olen myös kyllästynyt voimakkaaseen kahtiajakoon.

Avohakkuista on kovasti kinasteltu. On esitetty, että ne ovat joillekin avoimen ympäristön lajeille elinehto. Voivat ollakin – hetken. Entä sitten kun ala heinittyy, vesakoituu ja lopulta kasvaa yhtä tasaikäistä puulajia? Missä on elinympäristön turvattu jatkumo silloin? Heinittynyt maitohorsmapelto ei korvaa uhanalaisia perinneympäristöjä, joilla on neliömetrillä saattanut olla kymmeniä, jopa satoja kasvilajeja ja niiden seuralaisinaan rikas hyönteislajisto.

Maamme perinnebiotoopit (eli perinne-elinympäristöt), esimerkiksi kedot ja niityt ovat uhanalaisimpien elinympäristöjen joukossa yhdessä paahderinteiden kanssa. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ehdotettu joka paikan metsittäminen ei käy yksiin edellä mainittujen biotooppien suojelun edistämiseksi. Perinnebiotoopit ovat vähäravinteisia, karuja, mutta silti tai oikeammin SIKSI monimuotoisia. Nykyisenlainen metsätalous käyttää kiihtyvällä tahdilla lannoitteita. Niinpä rehevöitymisestä onkin tullut kasvava uhka lajikirjollemme.

Nikkaroin toissa kesänä pölyttäjähyönteisille asumuksen ja ripustin pihapuuhun. Kokemuksesta en suosittele pehmeitä luonnonmateriaaleja sisällöksi, sillä linnut varastavat ne.

Luin muutama vuosi sitten uudistetusta metsälaista. Lamaannuin moneksi päiväksi, sillä se ei millään muotoa turvaa luonnon monimuotoisuutta. Uudistus kiristää kriteereitä, joilla jokin metsätalouden kohde kelpaa niin sanotuksi ETE-kohteeksi. ETE-kohteella tarkoitetaan lain suojaamaa elintärkeää elinympäristöä. Hieno ajatus, mutta täysin riittämätön. Laki nimittäin sanoo, että laikun (ETE-kohteen) on oltava pienialainen ja taloudellisesti vähämerkityksellinen. Laikun on oltava pienialainen... Lisäksi puunhakkuu ja -korjuu helpottuvat, sillä ETE-kohteiden säästämisestä aiheutuvien haittojen korvausta supistettiin.

Suuri osa ETE-kohteista on käytännössä kalliomännikköjä, jotka eivät välttämättä riitä turvaamaan uhanalaisia lajeja. Ja mikäli laikkujen kytkeytyneisyyttä ei paremmin aleta ottaa huomioon, lajien uhanalaistuminen ei pysähdy. Ne yksinkertaisesti eivät pääse liikkumaan toiselle suotuisalle alueella. Pienellä, eristetyllä laikulla elävä populaatio menettää geneettistä muuntelua, josta seuraa alttius taudeille (vertaa Suomen kansansairaudet syrjäisestä sijainnista johtuen), sukusiittoisuus ja jopa sukupuutto.

Suuret eläimet, kuten nisäkkäät, voivat liikkua pitkiäkin matkoja. Meiltä jää huomaamatta juuri se pienten lajien kato, joka ennen pitkää johtaa ongelmiin myös suurten eläinten populaatioissa ja vaikkapa satojen menetyksinä. Ongelma voi siis silmin nähden näkyä meille liian myöhään.

Laki ei edelleenkään anna mitään suojaa vanhoille metsille, vanhoille tai lahopuille, sekapuumetsille tai harvinaisille puulajeille. Onhan vanhojen ja lahopuiden merkitys luonnon monimuotoisuudelle muutoin tunnustettu. Luontaista uudistamistakin pyritään välttämään, joten hyvästit luonnon omalle vastustuskyvylle.

Metsälain muutos ohjaa kohti lisääntyviä hakkuita, suurempia avohakkuita ja luonnottomampaa, tehokkaampaa metsänuudistusta. Huomatkaa siis, että uutisoinnissa käytetty käsite ”kestävä metsätalous” tarkoittaa vain ja ainoastaan puun kasvunopeutta.

Saadaan kuitenkin huokaista helpotuksesta. Nyt viimein julkaistiin Luken tutkimus, jonka mukaan vanhat metsät voivatkin toimia hiilinieluina (Maaseudun tulevaisuus 12.2.2019). Ihmettelen, miksi tutkimus julkaistiin vasta nyt. Olen vastaavaa lukenut jo paljon aikaisemmin. Enää ei tarvitse käsitellä metsiä niin rajusti, että mustikkamaat katoavat vuosikymmeniksi.

Entäs ne suojelualueet? Mikseivät ne kelpaa? Kelpaavat toki – ja ovat elintärkeitä uhanalaisten lajien suojelussa. Mutta suojelualueidenkin välille tulisi luoda jonkinlaista kytkeytyneisyyttä lajien sukusiittoisuuden välttämiseksi ja kantojen vahvistamiseksi. Myös eroa viereisiin talousmetsiin tulisi pehmentää reiluilla ns. vaihettumisvyöhykkeilllä. Luin juuri artikkelin, jonka mukaan suojelumetsien linnut kärsivät lähimetsien hakkuista. Suojelualueen ollessa liian pieni ja eristetty, generalistilajit eli jokapaikan linnut valtaavat sen.

Luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot ovat upeita retkeily- ja virkistyskohteita. Niihin täytyy useimmiten mennä kuitenkin autolla. Ilmastonmuutoskamppailussa tunnen siis olevani parempi ihminen jäädessäni neljän seinän sisään masentumaan, kuin ajaessani Repovedelle nauttimaan upeasta luonnosta. Niinpä näkisin, että kaupunki- ja taajamaympäristö saisi rehottaa vähän enemmän ollakseen lajistoltaan monimuotoisempi ja sitä myöten virkistävämpi. Samalla se suojaisi melulta ja saasteilta. Ei enää leikattaisi teiden varsia ja pihoja liian tarkkaan, eikä istutettaisi vieraslajipensaita. Kerrostalojen pihoille voisi kylvää perinnekasvien siemeniä tai jaloja lehtipuita. Terveiset Kouvolan kaupungille.

Voisiko joissain luonnonsuojelualueilla tai retkeilyalueilla tehdä varovaisia poimintahakkuita? Puu sieltä, toinen täältä esim. hevoskärryjen voimin? Ei tietenkään lintujen pesintäaikaan, eikä alueilla, joilla on äärimmäisen uhanalaisia lajeja. Voisiko samaan aikaan talousmetsissä siirtyä suurempiin ja kytkeytyneisiin ETE-kohteisiin, sekä suosia luonnollista uudistumista ja ennallistaa huonotuottoiset turvenkankaat suolajien turvaksi? Tästä jatkankin seuraavalla kerralla.

Paperilehden ja näköislehden tilaajat saavat verkkolehden puoleen hintaan koodilla tilaaja2019. Piilota tämä ilmoitus