fbpx
Etusivu > Artikkelit > Vuokkola suljettuna heinäkuun – varahoito Voikkaalla
Artikkelit

Vuokkola suljettuna heinäkuun – varahoito Voikkaalla

Kouvolan kaupungin päiväkodit ovat auki rajoitetusti tulevana kesänä. Päiväkotien sulkemisista on tiedotettu vanhemmille Wilman kautta. Sulkusuunnitelmaan voidaan tehdä muutoksia huhtikuussa järjestettävän kesäajan hoitotarvekyselyn jälkeen. Perheille hyvitetään hoitomaksussa ne hoitopäivät, jolloin he järjestävät lapsensa hoidon itse kesä-heinäkuun aikana.

Jaalan Vuokkolan päiväkoti on suljettuna 29.6.-2.8.2020, varahoitopaikka on Voikkaan päiväkoti.

Varhaiskasvatuksen hoitopaikkoja keskitetään usein loma-aikoina mutta tänä vuonna palveluja keskitetään kesällä tavanomaista enemmän Kouvolan kaupungin henkilöstön lomautusten vuoksi. Suunnitelma päiväkotien sulkemisaikataulusta sekä ensisijaisista varahoidon paikasta löytyy täältä.

Kyseessä on suunnitelma siitä, miten varahoidot saadaan laskennallisesti järjestettyä. Suunnitelma perustuu tietoihin viime kesän varhaiskasvatuspaikkojen käyttöasteesta eri perhekeskusalueilla eli siitä, miten hoitopäivät toteutuivat kesä-heinäkuussa.

”Jos joku toinen paikka on perheen kulkemisen kannalta parempi, voi aina kysyä hoitopaikasta toista sijoittumispaikkaa,” kertoo varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Helena Kuusisto. ”Pyrimme tässä lapsen näkökulmasta aiempaa parempiin ratkaisuihin.”

Suunnitelmaa tarkastellaan, ja tarvittaessa siihen voidaan tehdä muutoksia huhtikuussa järjestettävän kesäajan hoitotarvekyselyn jälkeen. Kyselyyn voi vastata Wilmassa 24.4.2020 asti.

One thought on “Vuokkola suljettuna heinäkuun – varahoito Voikkaalla

  1. Johanna

    Kovin paljon vaihtoehtojakaan ei muuksi sopivaksi hoitopaikaksi Voikkaan sijaan ole, sillä 29 päiväkotia on kiinni koko kesän.

Comments are closed.