Etusivu > Konut Tählet
ArtikkelitKonut Tählet

Vappua juhlittiin 2019 heliumpalloilla, jotka eivät leimahtaneet

Kymmenkunta vuotta sitten kirkastui novaksi kuvassa merkitty tähti Eridanuksen tähdistössä. Sitä voinee vielä etsiä kiikarilla, mutta tähdistö näkyy Jaalassa vain ajoittain ja silloinkin vain osittain.   Nuoruudessani 1950-luvulla vappupallot täytettiin vedyllä. Isot pojat saivat pallon räjähtämään painamalla sitä hehkuvalla savukkeella. Nykyään ei ole vetypalloja eikä tuhmia tupakkapoikiakaan onneksi. Vetypallot kiellettiin.

Lue lisää
ArtikkelitBlogitKonut Tählet

MIKÄ KUMMA ON ”KONUT TÄHLET”?

Haaveilin jo 5-vuotiaasta lähtien omasta tähtitornista. Kiertelimme Vuokon kanssa Jaalan mäkiä parikymmentä vuotta sitten. Kuvittelin, että joltain mäeltä näkyy taivaanranta joka suunnassa. Sellaista paikkaa jokainen tähtiharrastaja tarvitsisi avaruuden tutkimiseen. Eipä löytynyt, sillä kuuset ja männyt estivät näkyvyyden, sinnikästä on kasvikunta. Tähtitorniksi sopiva rakennus löytyi yllättäen aivan omasta Hartolan kotikylästämme. Keskellä

Lue lisää
ArtikkelitBlogitKonut Tählet

KAUKAISIA VIERAITA

Kuvassa komeetta McNaught. Tähtitaivaan silmiinpistävimpiä näkyjä edustavat pyrstötähdet eli komeetat. Komeettahan on jäinen, avaruudessa oleva hieman likainen lumipallo, joka tulee aika ajoin vierailulle aurinkokuntaamme. Yleinen halkaisijan koko pyöreähköille komeetoille on n. 2 - 10 km. Kun komeetta saapuu lähemmäksi Auringon lämpöä se alkaa sulaa ja tekee kaasusta ja nesteestä itselleen

Lue lisää
ArtikkelitBlogitKonut Tählet

Kevään tähtitaivaan ihmeitä

No niin, nyt se on todistettu ! Suomessakin tähtitaivas voi näyttää tunteisiin vetoavan hyvältä. Torstaina 15.3. yönä, tähtitaivas oli niin hieno, että tuntui, että joululahja tuli saatua yhdeksän kuukautta etukäteen. Normaalisti niin kainosti tarjolla olevat katseenvangitsijat suorastaan hyppäsivät silmille – itselläni oli valtava tunneaalto läpi yön päällä. Eikä pilvistä tietoakaan!

Lue lisää
BlogitKonut Tählet

Suurten lukujen laki

Kuva: Rantahiekkaa Jaalan Iso-Ruhmaan uimarannalla. Uusi Internet-osoitteisto IPV-6 on tullut käyttöön. Uusissa sähkopostiosoitteissa on 39 numeroa tai merkkiä. Se merkitsee, että sähköpostiosoitteita on saatavana enemmän kuin maapallolla on rantahiekan hiekanjyviä. Mikähän on koodaajien laskutaito? ”Tusinoittain halvemmalla” oli 1920-luvun amerikkalainen menestyskirja, best seller. Siinä Gilberthin aviopari kertoi hauskasti 12 lapsen perheestään,

Lue lisää